Syksyisiä häämuisteloja

Tasan viisi vuotta sitten oli aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. Päivästä teki erityisen se, että silloin tanssittiin ystäväni Ailan ja hänen miehensä häitä. Lämpimät puuhääpäiväonnittelut Aila ja Jonas! Sain näissä häissä monta kunniatehtävää : Aila pyysi minua kaasokseen , ja sain myös kunnian ommella hääpuvun hyvälle ystävälleni. Muistan, kuinka suuri ompeluprojekti oli mukavaa vaihtelua äitiyslomalaisen arkeen: minä ompelin ja Aila hoiti silloin alle vuoden ikäistä Nuppu-Vadelmaa. Mieleen on jäänyt useita (ainakin näin jälkikäteen) hauskoja hetkiä: Esimerkiksi se, kun morsian sovitti pukuaan ja juoksi huoneesta toiseen karkuun Nuppista, joka tahtoi pyyhkiä nuhanenänsä juuri tuohon ihanaan prinsessapukuun! Vannehameen alle mahtui pieni peppukiitäjä hyvin myös telttailemaan. Ompelin myös itselleni mekon punaisesta satiinista. Ailan hääpuku on kaksiosainen. Yläosan kankaassa on kaunis kirjailu. Yllätin morsiamen ompelemalla pukuun sopivan pienen laukun hääpuvun kankai...