Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Kaivinkoneita ja suklaasydämiä

Kuva
Kummipoikamme "Albert Sokeri" täytti 5 vuotta! Tänä vuonna  "ihmeelliseen ja pehmeelliseen"  synttärilahjapakettiin käärittiin kaivinkonepaita. Paidan juju on taskussa, joka on ikäänkuin kaivinkoneen kaivama kuoppa. Taskuun voi piilotella aarteita kaivurin kaivettavaksi. Minä piilotin sinne suklaasydämiä, koska Albert Sokeri on suuri suklaan ystävä. Nuppu-Vadelma viimeisteli lahjan samanlaisella kortilla. Paidan kaava:  PaaPiin kaavakirja lapsille   Myyry/Kaarna/Osma,  110 cm Jerseyt: Nosh Organics Applikoinnit velourtilkuista Iloisia talvipäiviä 5-vuotiaalle!

Mitä tuli tehtyä? Kurkistus käsityövuoteen 2019

Kuva
Päätin vuoden 2019 alussa laskea, kuinka monta ompelusta valmistan vuoden aikana. Nyt on aika paljastaa tulos: 84. Tähän ei ole laskettu ihan jokaista asiaa erikseen, vaan esimerkiksi nukenvaatteet on laskettu setteinä. Kaikkea en ole esitellyt blogissa, joten tässä vielä katsaus vuoteen 2019. Tyttäreni Nuppis ja Merri ovat vuoden aikana kasvaneet pituutta silmissä. He ovat myös alkaneet esittää tarkkoja toiveita vaatteilleen. Äidin ompelemat vaatteet kelpaavat edelleen. Molemmat ovat myös jonkin verran itse ommelleet vuoden aikana. Merri on nyt 3. luokalla ja on kotonakin ensimmäisiä kertoja ommellut ompelukoneella. Merri on myös vuoden aikana oppinut virkkaamaan. Nuppis on 6. luokalla. Hän on kotona ommellut ompelukoneella, saumurilla ja peitetikkikoneella, virkannut monta koiraa sekä neulonut ensimmäisen villasukkansa. Ihanaa, kun omat tytöt tykkäävät käsitöistä! Tarkemmat vaatetoiveet ovat olleet välillä haastaneet, mutta olleet samalla antoisia projekteja. On pitänyt itse muok

Villasukkia ja pikkukukkaroita (jouluksi 2019)

Kuva
Vuoden mittaan tuli neulottua muutamat villasukat Niina Laitisen ohjeilla . Vaaleanpunaiset ovat ns. Äitienpäiväsukkia ja sinisävyiset ovat ns. Isänpäiväsukat. Nämä sukat lähtivät joululahjoiksi lämmittämään tärkeiden ihmisten varpaita. Lähes viime metreillä keksin ommella vielä muutaman kehyskukkaron joulupaketteihin. Lyhytvartisten vaaleanpunaisten sukkien kanssa samaan pakettiin käärin Nupun Syysmuutto-kuosista ommellun kukkaron, johon sopii hyvin esim. kortit. Hellinin ja Vimman lettikuosisten trikookankaita vahvistamaan silitin paksun tukikankaan. Niistä syntyi kukkarot Nuppikselle ja Merrille. Näissä voi säilyy koulurepussa vaikkapa kirjastokortti, kotiavaimet tai välipalaraha.

Nuppiksen ja Merrin joulupuuhia 2019

Kuva
Nuppis ja Merri osaavat molemmat jo ommella ompelukoneella. Joululahjoiksi he ompelivat huopatonttuja Ailan askartelukaapin ohjeella  pienin muutoksin. Lahjapajalla syntyi yhteensä seitsemän tonttua: Hemmo-Taavetti, Putte-Sakari, Kyösti-Amadeus, Vesku-Elmeri, Max-Iisakki, Teijo-Sylvesteri ja Alfred-Jalmari. Jokaisen tontun mukana toimitettiin lomake, josta selviää tärkeitä tietoja kyseisestä tontusta, kuten ikä, erityistaito, pahin moka, lempijouluruoka ja unelma. 

Joululahjapaitoja 2019

Kuva
Joulu tuli, joulu meni. Kohta joululomakin on lopuillaan. Joulukuussa valmistui joululahjapaitoja kummilapsille ja veljenpojille. Tässä vielä pikainen kurkistus joululahjoihin. Jalkapallopaita Nuutille:  PaaPiin kaavakirja lapsille   Myyry/Kaarna/Osma, 134 cm, kangas Majapuu Dinopaidat Herra B:lle ja Albert Sokerille:  PaaPiin kaavakirja lapsille   Myyry/Kaarna/Osma, 110 cm ja 122 cm. kangas Story of Roo Vihreä Sammalpolku-paita Neiti A:lle, Ottobre 4/2013 Ruler, 122 cm (pienennetty), kangas PaaPii ja Nosh Palomiespaidat Pikku-Leijonalle ja Juho Kustille:  PaaPiin kaavakirja lapsille   Myyry/Kaarna/Osma, 92 cm ja 104 cm, kangas Majapuu Muutamalle nukkevauvalle ompelin samistelupaidat.