Tekstit

Syksyisiä häämuisteloja

Kuva
Tasan viisi vuotta sitten oli aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. Päivästä teki erityisen se, että silloin tanssittiin ystäväni Ailan ja hänen miehensä häitä. Lämpimät puuhääpäiväonnittelut Aila ja Jonas! Sain näissä häissä monta kunniatehtävää : Aila pyysi minua kaasokseen , ja sain myös kunnian ommella hääpuvun hyvälle ystävälleni. Muistan, kuinka suuri ompeluprojekti oli mukavaa vaihtelua äitiyslomalaisen arkeen: minä ompelin ja Aila hoiti silloin alle vuoden ikäistä Nuppu-Vadelmaa. Mieleen on jäänyt useita (ainakin näin jälkikäteen) hauskoja hetkiä: Esimerkiksi se, kun morsian sovitti pukuaan ja juoksi huoneesta toiseen karkuun Nuppista, joka tahtoi pyyhkiä nuhanenänsä juuri tuohon ihanaan prinsessapukuun! Vannehameen alle mahtui pieni peppukiitäjä hyvin myös telttailemaan. Ompelin myös itselleni mekon punaisesta satiinista. Ailan hääpuku on kaksiosainen. Yläosan kankaassa on kaunis kirjailu. Yllätin morsiamen ompelemalla pukuun sopivan pienen laukun hääpuvun kankai...

Synttäri-ro-ro-ro-ro-robotti!

Kuva
Mä olen robotti, mä olen robotti, mä olen ro-ro-ro-ro-robotti. Kipitän, kipitän, kipitän SEIS ! Mä olen robotti, mä olen robotti, mä olen ro-ro-ro-ro-robotti. Kiipeän, kiipeän, kiipeän SEIS ! (Siinan taikaradio -kirjan Mä olen robotti -laulu, säv. ja san. Esa Lamponen + omat muunnokset) Lauantaiaamuna hyppäsin Nuppiksen ja Merrin kanssa junaan. Tampereella meitä odotti 1 vuotta täyttävä päivänsankari Nuutti. Nuutti on rakas kummipoikani ja tyttöjen "heekkupoika" (siis serkkupoika) . Hän on ihana kiharatukkainen hurmuri, joka kävellä päristeli ympäriinsä, yllätti kiipeilytaidoillaan, söi ihan itse synttärikakkuaan, köllötteli kanssamme siskonpedillä, herkutteli marjoilla... Ja virtaa tuntui riittävän kuin pienellä robotilla. Välillä pyllähdettiin pepulleen, mutta se ei menoa haitannut. Meillä oli viemisinä kaksi lahjaa. Aika pehmoisia paketteja molemmat, mutta esitelläänpä tässä ensin se pehmeämpi. Paidan kaava: Ottobre 1/2012 Buttoned Up ,...

Vadelmanpunaisia mekkoja "eskariopelle ja hoitotädille"

Kuva
- Äiti, miksi keität puuroa? utelee Nuppis aamulla puoliunisena. - No, koska on aamu, vastaan muka tyhmänä. - Eikö tänään oo eskaria? - Ei. Tänäänhän on sunnuntai! - Höh! Ja kun ei kerran ollut eskaria, sitä sitten leikittiin koko päivä. Pikkusisko Merri viihtyi yllättävän pitkään Nuppis-open eskarissa. Jossain vaiheessa sukset menivät ristiin: ilmeisesti eskarilainen karkasi muihin puuhiin. Menin lohduttamaan eskariopea: - Voisko pehmolelut olla eskarilaisia. Äitikin pienenä opetti pehmoleluja, kun pikkuveli ei jaksanut leikkiä. - Ei voi! Ne ei sano mitään! - Voithan sä leikkiä, että ne puhuu. - Höh! Kului 5 sekuntia. Ehdotukseni hyväksyttiin sittenkin. Eskarissa oli kova tohina. Tarvittiin avuksi toinen täti - ja niin Merrikin oli taas leikissä mukana! Seinämme ovat saaneet uudet tapetit, kun ne on koristeltu erilaisilla päiväohjelmilla ja muilla lappusilla. Jossain vaiheessa makuuhuoneemme oveen ilmestyi kyltti "NUKUMAHUNE". Sinne kuskattiin kaikki joutilaat ...

Jemmaillen

Kuva
Taitaa olla osittain sukuvikakin, että tulee jemmailtua kaikenlaista. Joskus saattaa katsokaas tarvita. Ja yleensähän siinä käy vielä niin, että jos jotain ei jemmaa, sitäpä juuri kohta pian olisi tarvinnut. Oli siis helppo ihastua tähän Jemma-nimiseen kankaaseen. Tämä taitaa olla yksi itseni näköisimmistä kankaista, mihin olen törmännyt: taskuja tulee ommeltua melkein automaattisesti vaatteeseen kuin vaatteeseen, raidat vetoavat aina, ja punainen värikin on mieleinen. Niinpä kiireisestä viikosta huolimatta olen iltaisin yrittänyt edes pienen hetken rentoutua klaffilipastoni ääressä ommellen. Syntyi kolme mekkoa/tunikaa. Ensimmäinen mekko valmistui tällä kertaa itselleni. Tämä kangas on mielestäni parhaimmillaan ihan sellaisenaan. Niinpä pääntien kanttauksia myöten tein kaiken samasta kankaasta. Nuppis ihastui mekkooni ja toivoi itselleen samanlaista, mutta "tämän mittaisilla hihoilla" (= 3/4-hihoilla). Toive toteutettu. Merrin mekko sai kaverikseen punaista valkopilk...

Kesämuistoja

Kuva
Kesällä on tapana säilöä kaikenlaista talvea varten. Minä olen ommellut ja säilönyt vaikka mitä vaatekaappeihimme. Näin viimeisen kesälomapäivän iltana todettakoon, että on ollut aivan huikea ompelukesä! Ihana! Täytyy sanoa, että muutenkin on ollut oikein mukava ja antoisa loma. Tässä oman vaatekaappini uutta sisältöä tältä kesältä sekä keltainen lahjamekko. Ta-daa!     Kaava: Onion 2035 , hihat muokattu 3/4-mittaisiksi pussihihoiksi Kangas: Lillestoff Peppi Bloom , suunnitellut Sari Ahokainen       Perhosmekon kaava: FB:n OE-mekko, helmaa pidennetty Perhosmekon kangas: PaaPii/Ikasyr Butterflies Pallomekon kaava: muokattu perhosmekosta Pallomekon kankaat: Kestovaippakauppa     Kaava: FB:n OE-mekko Kangas: Kestovaippakauppa, suunnitellut: Henni Mustakorpi Toivottavasti kesä jatkuu vielä, vaikka loma loppuukin N - Y - T ...kohta.

Perhosia pussukassa

Kuva
Hyväksi havaittu resepti stressinsietoon/-estoon: Tarvitset: - laatikollinen tilkkuja - purkillinen nappeja ja helmiä - korillinen nauhoja - ompelukone Tee näin: Levitä kaikki ihanuudet lattialle ja asettaudu itse niiden keskelle istumaan. Hypistele, ihastele, kokeile. Nauti. Älä kiirehdi. Tällä reseptillä valmistin eilen iltapuhteena uuden pussukan työpuhelimelle ja -avaimille. Tällainen siitä tuli.   Vanha pussukkani oli muuten hyvä, mutta se oli jo niin kulunut, että oli aika tehdä uusi. Musta pellavakangas on käyttämättä jääneestä alennusmyyntihameesta. Perhonen on näperrelty tilkku- ja tilpehöörilaatikoiden aarteista.   Vanhassa pussukassa kulunein osa oli lenkki, johon olin kiinnittänyt avainrenkaan. Avainrengas oli siinä pyöriessään kuluttanut nauhan melkein puhki. Niinpä kehitin tähän pussukkaan hieman systeemiä, enkä laittanut avainrengasta suoraan kiinni lenkkiin, vaan kuvassa näkyvän nipsun avulla. Idea perhoseen tuli lastenhuoneemme...

Villahääpäivää

Kuva
Minulla on unelma: unelma maailman rannoista,  kallioista ja auringosta,  unelma omasta kodista ja pienestä perheestä,  yhteisestä elämästä ja onnesta. Minulla on unelma:  unelma öistä vierelläsi  ja päivistä rinnallasi.  Minä elän unelmassani,  koska unelmani on olemassa. Villahääpäivämme kunniaksi (5.8.2013) näytän teille seitsemän murusta (siis itse tehtyä juttua) häistämme: jokaiselle vuodelle yksi murunen. Ensimmäinen: hääpuku Tämä oli häävalmisteluista suuritöisin. En enää muista, paljonko kangasta oli päälläni. Paljon! Jo pelkästään tylliä oli useita metrejä, sillä laahuksen alla oli rypytettynä tyllisuikaleita, jotka näyttivät hienoilta laahusta kantaessani.   Toinen: pussukka Hääpuvun yläosan silkkikangasta jäi sen verran, että siitä riitti pieneen pussukkaan. Kolmas: Aila-kaason puku Kaason hameen ja topin ompelin Ailan toiveiden mukaan. (Vai ompelinko, Aila, vai ompelitko itse? Ainaki...