Tekstit

Näytetään tunnisteella Tilda merkityt tekstit.

Enkelin siipien havinaa

Kuva
Tahtoisin toivoa sinulle jotakin oikein hyvää: enkelin siipien havinaa ja iloa, onnea syvää. Anna-Mari Kaskinen Eilen juhlittiin lastemme serkun ristiäisiä. Isoveli kutsui pikkuveljeään ennen ristiäisiä Pikku-Leijonaksi. Jääköön se nimi elämään vielä ainakin blogissani. Ristiäislahjaksi Pikku-Leijonalle ompelin enkelin suojaamaan pienen unia, leikkejä, ensiaskeleita ja tutkimusretkiä.   Ohje enkeliin löytyy kirjasta  Tone Finnanger: Satumainen talvi. Enkeli sai vaatteet samoista kankaista, joista jo aikaisemmin ompelin vauvalahjoja tädin pikkumuruselle.  Nuppu-Vadelma ilmoitti heti vauvan synnyttyä laulavansa ristiäisissä, ja niin hän lauloikin - niin kauniisti! Ihanaa alkavaa syysviikkoa!

Pikkukuusen alla

Kuva
Marraskuussa sain päähänpiston: haluan kolme joulukuusta! Ulkokuusen, pienen sinkkiämpärikuusen ja perinteisen joulukuusen. Kiitos vaarille (isälle) toiveideni toteutumisesta! Sain kolme kaunista kuusta - tai oikeastaan neljä, koska sinkkiämpärissä on meneillään jo toinen kierros. Joulua odoteltiin pikkukuusen kanssa. Ensin se koristi kotiamme paljain oksin, sitten se sai pienet valot ja lopulta koristeitakin . Kummipoika Herra B vietti marraskuussa nimppareitaan. Hänelle ompelin joulunodotushousut ja -pipon hauskasta kuusijoustofroteesta. Housujen kaava: Ottobre 6/2014 Star Man 92 cm (resoreita hieman pidennetty) Pipo: Ottobre 4/2012 Baggy Look (pienennetty noin kokoon 47-50 cm) Kuusijoustofrotee: Verson puoti Raitaresori: Nosh Joulukuun edetessä kuusen alla odotteli antamistaan pieniä joulumuistamisia päiväkodin tädeille, opettajille ja harrastusten vetäjille. Näissä näkyi Merrin ja Nuppiksen kädenjälki. Tonttuavaimenperät tehtiin kutistemuovista. Suunnitelt...

Nallukat

Kuva
Mistä on pienet nallukat tehty? Pumpulista, ruseteista,  tuoksuista kesän, kauniista unista. Haaveista ja muistoista, pikkukäsien rutistuksista. Niistä on pienet nallukat tehty. Ohje ja kaava pikkunallukaan löytyvät kirjasta Torey Finnanger, Tildan talossa. Nämä nallukat lähtivät seikkailemaan kahden pienen kesävauvan kanssa. Mukavia retkiä & suloisia hetkiä kera pikkuisten!

Kiitos

Kuva
Muistinko kiittää? Nyt sen mä teen. Tullut on aika, kun luotasi meen.   Muistinko kiittää hymystä sun? Katseesi lämmin jäi mieleeni mun. Sadoista hetkistä, vuosista retkistä muistot sydämeen jää. Yhteiset muistot nuo aina mieltäni nyt lämmittää. (Juhani Konola) Ohje enkeliin löytyy kirjasta  Tone Finnanger: Satumainen talvi. Viikko sitten oli viimeinen työpäiväni koulussa, jossa olin valmistumisestani asti saanut työskennellä. 12 unohtumattomaan vuoteen mahtui monta upeaa työkaveria ja satoja tärkeitä oppilaita. Jos jotain olisin mukaani voinut vielä ottaa, niin heidät! Kaikkia on ikävä jo nyt. On kuitenkin tullut aika tarttua uusiin haasteisiin.  Kiitokseksi kuluneista vuosista jätin koululle pienen enkelin. Toivon työkavereilleni edelleen voimia jatkaa työtä yhtä suurella sydämellä kuin he tähänkin asti ovat tehneet. Ihanat kollegani olivat muistaneet minua itse tehdyllä reseptikirjalla, josta vilahduksia  Merjan ja S...

Uusi Murunen

Kuva
Tammikuussa syntyi pieni ihana poikavauva, jonka kummeiksi meidät kutsuttiin. Tämä pieni Murunen seikkailee blogissani Merrin antamalla nimellä Albert Sokeri. Viikko sitten vietettiin pikkuisen ristiäisiä. Tämä pieni enkeli liihoitteli Albert Sokerin luokse tyyny mukanansa. Ohje enkeliin löytyy kirjasta  Tone Finnanger: Satumainen talvi. Ompelin pienelle päivänsankarille myös juhlabodyn, johon hän pukeutui virallisen osuuden jälkeen. Käytännöllinen kravattiratkaisu pysyi hyvin menossa mukana. Siinä on muuten samaa tyyliä kuin enkelin yöpuvussa.    Bodyn kaava: Ottobre 6/2012  Kisuliini  56 cm Valkoinen jersey: Marimekko Raitajersey ja resori: Nosh Hei, me eletään nyt aikaa pienten ihmeiden. Elämä on taikaa, sä tiedät sen, pikkuihminen. (Aki Sirkesalo: Pikkuihminen) Loppuun vielä blogihaaste. Sain itse haasteen työkaveriltani Sirpalta, joka kirjoittelee erittäin monipuolista blogia Sirpan väkerryksiä . Muutamia ensimmäi...

Enkeleitä kummimurusille

Kuva
Pikkuiset enkelit tekivät ensilennon puutarhassamme, lepäsivät hetken leikkimökin pitsityynyllä ja jatkoivat lentomatkaansa pienten kaksosten luokse. Sain kunnian ryhtyä kummitädiksi suloisille kaksosille.   Tahtoisin tehdä puutarhan sinulle varta vasten, sillä se on tarkoitettu iloksi pienten lasten.  Koivut loihtisin prinsessoiksi, kuuset hyviksi haltijoiksi   ja sellaisia kukkia,  jotka tuutivat keijukaislapsia     minä kylväisin puiden alle.  Niissä puissa kasvaisi satuja  ja hauskoja tarinoita. Niissä olisi ilon marjoja ja onnen omenoita.  Jos suojelusenkelin taimia   minä vielä jostain saisin,   niin polkusi varret aivan täyteen    niitä istuttaisin.   Sen puutarhan portin lukitsisin ja avaimet käteesi toisin. Voi kunpa ne suojelusenkelit minä sinulle antaa voisin.   Ohjeet näihin Tilda-enkeleihin löytyvät kirjasta Tone Finnanger: Satumainen talvi. ...

Kevät on täällä - ja kevätjuhlamekot

Kuva
Varma kevään merkki on uudet kevätjuhlamekot. Kerrankin olin ajoissa valmis: nämä ovat jo joitakin viikkoja odotelleet toukokuun juhlia kaapeissa.   Nuppiksen mekon kaava: Mekkotehtaan Katariina 122/128 Merrin mekon kaava: Ottobre 3/2012 Little Roses 104 cm Kangas: Tilda-kankaita kangaskätköjen uumenista Pelasin varman päälle ja käytin kahta luottokaavaa: Mekkotehtaan Katariinaa ja Ottobren Little Roses -kaavaa. Kankaat ovat herkullisia Tilda-puuvilloja. Lisää Katariina-mekkoja löytyy täältä ja Little Roses -mekkoja täältä ja täältä . Suosittelen lämpimästi kumpaakin kaavaa. Little Roses -kaavalla olen ommellut myös trikoomekkoja ilman laskoksia. Pääntielle olen ommellut kuminauhakujan. Ruusuisia kevätjuhlavalmisteluja teille kaikille!  Toukokuu on aivan kohta täällä!

Pieni punainen nappi

Kuva
Pimeä peltirasia ompelulipaston alalaatikossa on nappiaarteiden piilopaikka. Siellä muiden nappien joukossa pyöriskeli pieniä, punaisia, pilkullisia nappeja. Niille piti ennen joulua löytää näkyvämpi paikka. Toukokuussa 2012 ilmestyi upea Mekkotehdas-kirja . Sen kauniiden kuvien kanssa olen monet illat haaveillut uusista ompeluprojekteista. Haaveiluissani lähes unohdin, että kirjan mekkoja voi oikeasti toetuttaa! Tässä ensimmäinen kirjasta toteuttamani mekko, joka ei jää viimeiseksi. Katariina. Nuppu-Vadelman joulumekko, jota voi käyttää kesälläkin. Joulunaikaan alle puettiin ruskea pitkähihainen paita ja ruskeat sukkahousut tai valkoinen paita ja valkoiset sukkahousut. Mekon kaava: Mekkotehdas Katariina 110/116 cm, tasku on oma sovellus Kankaat Tilda-kankaita  Merrille tein tonttumekon ja -lakin punaisesta valkopilkullisesta trikoosta. Merrille tärkeitä ovat taskut. Pienet punaiset napit löytyvät tästäkin mekosta taskuista. Mekon juju on helmassa, joka on sivui...

Enkeleitä, onhan heitä

Kuva
Kirkas keväinen auringonpaiste on lämmittänyt mieltä pitkin viikkoa. Kohta taitaa olla aika tehdä talven viimeiset lumienkelit ja vapauttaa ne sitten aurinkoon kohti kevättä ja kesää. Blogiini lennätän muutaman tekemäni Tilda-enkelin kuvan. Jokaiselle enkelille olen löytänyt uuden hyvän kodin, jonne ne ovat lennelleet. Ihanaa kevään odotusta!