Tekstit

Näytetään tunnisteella Mekkotehdas merkityt tekstit.

Huppareita helmikuuksi

Kuva
Ompelulistalla on pitkään ollut pari hupparia, joihin on kankaat olleet odottamassa jo tovin. Ensimmäinen huppari valmistui itselle Vimman Letti-joustocollegesta ja toinen huppari Merrille Verson puodin Paratiisin karuselli -joustocollegesta.  Olen tehnyt monta tunikaa Ottobren Hide Away -kaavaa muokaten (Ottobre 2/2017). Nyt päätin toteuttaa alkuperäisen mallin mukaisen hupparin. Pieniä muutoksia tein kaavaan nytkin: Huppu on vuoritettu mustalla jerseyllä, helmakaitale ja hihansuukaitaleet on tehty resorin sijaan samasta joustocollegesta. Helmakaitaleeseen lisäsin väljyyttä leveyteen yhteensä 10 cm ja sen on myös alkuperäistä mallia hieman leveämpi. Hihoihin lisäsin pituutta 4 cm, helmaankin 3,5 cm. Merri on odottanut heppahuppariaan varmaan vuoden päivät. Tulipa sekin nyt tehtyä vihdoin! Alunperin toiveissa oli pitkä huppari, mutta nyt sen piti ehdottomasti olla lyhyt. Kokeilin Kahden-paidan kaavaa kirjasta Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin. Kaava oli kapeampi kuin...

Kesämuistoja 2018

Kuva
Kesä 2018 jäi mieleen helteisenä. Niin helteisenä, että jopa minä tarkenin uimaan. Kesä 2018 jäi mieleen myös terassinrakennuskesänä. Ommellakin toki ehdin. Keräsin tähän suurimman osan kesäisistä ompelumuistoistani. Loma alkoi tilaus- ja tuliaisompeluilla: kasa kesäpaitoja pikkumiehille. Paitojen kaava: PaaPiin kaavakirja lapsille Myyry/Kaarna/Osma , 98 cm, 104 cm, 122 cm Sadeseikkailu- ja Rapumeri-jersey Ainolasta, BMX-jersey ja resorit Noshilta Nuppis ja Merri ihastuivat Ainolan Vyyhti-kuosiin, josta kumpikin sai toiveidensa mukaiset kesävaatteet. Nuppis ihastui Ottobre 3/2014-lehden Gray Stripes -toppiin. Merri tahtoi kellohelmaisen mekon. Yläosa on tehty Wild Day -topin kaavalla (Ottobre 3/2016) ja puolikellohelman kaavan piirsin ylöosaan sopivaksi. Yritin kovasti tehdä tilaa tilkkulaatikoihini. Paljon tuli ommeltua tilkuista, mutta tilkkulaatikoissa se ei juuri näy. Kummallista! Tilkuista ompelin vaatesettejä My Little Baby Born -nukelle. ...

Vuoden ensimmäiset

Kuva
Tällä viikolla olemme lomailleet. Tai minä olen: Merri ja Nuppis ovat leikkineet, ja leikki on kuulemma lasten työtä. Hurrrrrrjan pitkiä työpäiviä, mikä on ollut heistä kivaa. Minäpä olen sitten lomaillut ompelemalla. Ensimmäiseksi ompeluprojektiksi valikoitui jo viime kesänä hankittu Vimman Letti, josta piti tulla neljät leggingsit. Kuukausien marinoituminen muuttikin kankaan kahdeksi tunikaksi ja kaksiksi leggingseiksi.    Oma epävarmuuteni kuosiin karisi ommellessa: tämähän on ihana! Toisen tunikan ompelin kälylleni.   Vasemmanpuoleisen tunikan kaava: Ottobre 2/2017  Hide Away  -huppari (helmaa pidennetty ja lisätty alas hieman leveyttä, pääntietä avarrettu ja huoliteltu kaitaleella (lev. 3 cm, pituus pääntie - 3 cm (sis. sv:t), kapeampi hiha Ottobre CW 303) Oikeanpuoleisen tunikan kaava:  Ottobre 5/2013  Friday Evening  -tunika, 36 (pituus -16 cm, hihat -14,5 cm, sis. päärmeet 2 cm) Kangas: Vimman Letti Oma suosikkit...

Pinkkiä kouluun

Kuva
Meillä jo jännitetään koulujen alkamista. Erityisen jännää se on tänä vuonna, kun Merrikin lähtee ekalle luokalle. Reput on hankittu, samoin penaalit ja kynät. Koululeikki on alkanut (lyhyen) kesätauon jälkeen. Vaatekaappejakin on toki hieman täydennetty. Kesäkuun lopulla sain houkuteltua tytöt Majapuun avoimiin oviin Naantaliin. Kumpikin sai valita itselleen mieluisan kankaan. Kovin pinkkisellä tuulella oltiin silloin. Merri ihastui paloista löytyneeseen Leena Rengon Batcat-kuosiin. Kotona se muuttui taskutunikaksi raitatehosteineen. Pitkät resorit ovat kätevät, sillä hihat eivät nouse takkia pukiessa. Mustavalkoiset leggingsit sopivat hyvin tunikaan.   Tunikan kaava: muokattu raglanhihaisesta paitakaavasta Ruler (Ottobre 4/2013), 128 cm Tunikan kangas: Batcat/Leena Renko, raitakankaat ja resori: Nosh Leggingsien kaava: Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin Lento , 128 cm Leggingsien kankaat: Kangaskapina Nuppis löysi Majapuun kangapinoista palan PaaPiin ...

Virtaa

Kuva
Murusia-blogi on kesälomaillut, mikä onkin aiheuttanut aikamoisen postausjonon. Tällä kertaa kuitenkin viimeisin ompelus pääsee jonon ohi. Ompelu on yksi keino ladata omia akkujani. Alkulomasta huomasin ompelevani tuttuja ja turvallisia perusvaatteita. Nyt huomaan jo innostuvani haastavammistakin jutuista. Tässä tunikassa on yhdistelty pieniä juttuja monesta eri mallista, eli se vaati sopivasti ajattelutyötä alusta loppuun saakka. Mikä parasta: siitä tuli juuri sellainen kuin toivoinkin! Tunikan kaava: Ottobre 2/2017 Hide Away  -huppari (helmaa pidennetty ja lisätty alas hieman leveyttä, pääntietä avarrettu ja huoliteltu kaitaleella (lev. 3 cm, pituus 0,85 x pääntie + sv:t, kapeampi hiha Ottobre CW 303) Kangas: Noshin Virta-luomujersey Ihastuminen Noshin Virta-kuosiin tapahtui vähitellen. Lopulta siitä oli pakko saada itsellekin jokin vaate. Tämän tunikan juju on etukappaleen saumoihin upotetut taskut. Ohje tällaisiin taskuihin löytyy Hide Away -hupparista (Ottobre 2...

Kevätpostia

Kuva
Pääsiäisenä rentouduin ompelemalla. Ompelusten määrästä päätellen rentoutumisen tarve olikin päässyt aika suureksi. Tässä jatkoa edelliseen postaukseen: nämä vaatteet lähtivät Nokialle Nuutin ja Pikku-Leijonan perheeseen.  Kaava: Mekkotehdas aikuisille  Vilma , 36 (hihat +10 cm, helma -4 cm, sis. päärmeet 2 cm) Luomujersey: Sprinkles (hiekka)/PaaPii Musta resori: Nosh Organics   Kaava: Ottobre 5/2013 Friday Evening -tunika, 36 (pituus -16 cm, hihat -14,5 cm, sis. päärmeet 2 cm) Luomujersey:  Juhla  (Mokka)/Nosh Organics Paidan kaava: Ottobre 2/2010 Let It Be , 116 cm (lyhyet hihat) Bodyn kaava: Ottobre 3/2013 Baby Whale , 80 cm Luomuinterlock:  Pupu /Nosh Organics Vihreä resori: Nosh Organics Tänään on vuorotellen satanut räntää ja paistanut aurinko. Sadekuurojen jälkeen maa höyryää. Jospa ihan pian luonto puskisi esiin kevään raikkaan vihreän värin. Sitä jo niin odotan. 💚

Yhteistoimintaa

Kuva
Ehdotin tytöilleni, että voisimme joskus pitää taas Nosh-kutsut (tai kangasjuhliaisiksi he ne joskus nimesivät). Merri 6 v. ei muistanut, että joskus olemme sellaisia järjestäneet, ja yritin kovasti selittää, mistä on kyse. Hänestä idea oli hyvä, mutta kun kuuli, ettei hän saakaan esitellä niitä vaatteita, iski itku ja kiukku: ei ole kuulemma mitään järkeä kutsua meille ketään vierasta esittelemään vaatteita ja saamaan kaiken huomion. Merri haluaa myydä vaatteita itse, ja tänään hän jo teki myyntivideota iPadillä - Murusia-vaatteista. Meillä on vielä hieman neuvottelut kesken... Nämä vaatteet ilmeisesti pääsivät myyjättären mallistoon. Suunnittelijoina toimivat Nuppis ja Merri itse. Merrin johdolla toteutettiin myös vaatteiden kuvaus: hän antoi napakasti ohjeita isosiskolle ja kuvaajalle. Nuppis toivoi Noshilta leggareihin Virta-jerseytä. Mallikuvissa aikuisella oli samanlaisten leggareiden kanssa musta peplum. Sellainenkin tahdottiin, mutta 3/4-hihoilla. Leggareista olen s...