Murusille jotakin lämpöistä, pehmoista ja sydämellistä

Minulla OLI 1,3 metriä ihanan pehmoista sydänvelouria. Siitä syntyi vaikka mitä! Kas tässä ehkä jo hieman jouluistakin tunnelmaa:

Ensin syntyi (tietenkin) mekot murusilleni. Päänteillä ja kädenteillä on ohuet kuminauhat ja etukappaleen keskellä kolme hiuslaskosta. Nuppu-Vadelman mekossa (isompi) on pitkät hihat, Merrin mekossa (pienempi) lyhyet. Lyhythihaisen mekon alle on tarkoitus pukea pitkähihainen paita, jolloin on helppo riisua vain mekko päältä esimerkiksi päiväunille mennessä. 


Pienemmän mekon kaava: Suuri Käsityölehti 1/2009 "Mekko" (pienennetty kokoon 80 cm)
Isomman mekon kaavan olen piirtänyt soveltaen seuraavia malleja: Suuri Käsityölehti 1/2009 "Mekko" ja
Ottobre 4/2011 "Dreamland-trikootunika" (Dreamland-tunikan kaavaa käyttäessä kannattaa ennen leikkaamista tarkistaa hihan pituus. Itse olen ainakin joutunut parissa ompeluksessa pidentämään hihaa.)

Merri sai myös lämpöiset housut. Idea ruskeisiin resoreihin lähti pienestä pätkästä kärpässieninauhaa, jota ompelin taakse haarasaumaan. Samaa nauhaa on muuten myös mekkojen sivusaumoissa.

 Kaava: Ottobre 1/2010 "Anis-trikoohousut"


Pieni korutaiteilijani Nuppu-Vadelma (4 v.) huolehti itse uuden asunsa viimeistelystä ja pujotteli muutamassa hetkessä itselleen helmet ja rannekorun. Samalla taisi syntyä taas isillekin uusi koru. Neiti on tehnyt ensimmäiset korunsa ollessaan 2 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen, joten aikamoinen määrä on syntynyt koruja muutamassa vuodessa niin itselle kuin sukulaisillekin.


Enpä malta olla lopuksi vilauttamatta myös yhtä pikkuista joululahjaa, joka syntyi kankaan viimeisistäkin palasista: mekko nukelle. Sen verran niukasti kangasta oli enää, että piti keksiä jotakin, ettei mekosta tulisi kovin lyhyt. Tällä kertaa ratkaisin asian helmapitsillä. Takana on tarranauha helpottamassa pukemista. Etuhelmaan ompelin kultaisesta vinonauhasta pienen kruunun.


Vaatteita ommellessani mietin, miksi kangas tuntuu jotenkin niin tutulta. Enpä heti hoksannut, että Nuppiksen Elisa-nukkehan usein pukeutuu myös sydänmekkoon, johon muuten yli 30 vuotta sitten on puettu tämän blogin kirjoittaja.



Kommentit

  1. Aivan ihania jälleen kerran! :) tarvii tulla livenäkin ihailemaan taas noita kaikkia!

    VastaaPoista
  2. Voi mitä ihanuuksia olet jälleen ommellut. Kertakaikkisen nättejä, kyllä nyt neitien kelpaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)