Lentoon!

Tyttöjen viimekesäisistä mekoista on tullut vuodessa paitoja - varsinkin Merrin. Tilannetta korjataan vähitellen.



Kangaskasasta löytyi iso pala perhoskangasta, josta viime kesänä ompelin itselleni tunikan. Nyt olisi tyttöjen vuoro. 

Mekkoja leikellessäni suunnittelin mielessäni jo mekkojen taskuja. Oikeastaan ihan vain näpertelyn ilosta olen niitä ompelemassa automaattisesti melkeinpä jokaiseen mekkoon. Tällä kertaa tulin kysyneeksi mielipidettä asiaan pikkuasiakkailtani, ja samoilla linjoilla olimme sentään: Nuppis oli sitä mieltä, että kyllähän kesämekossa täytyy olla taskuja, joihin voi laittaa kaikkea pientä, mitä ulkoa löytää, ja Merri säesti Nuppista: "paajon kaskuja". Taskujen jälkeen kangasta riitti vielä juuri ja juuri kahteen pipoon.

 Mekkojen kaava: Ottobre 3/2012 Seesaw-trikootoppi 98 cm ja 122 cm (Muokkauksia: Isompaan mekkoon lisäsin KE- ja KT-taitteelle 3 cm ja pienempään 2,5 cm. Rypytin lisäykset pois Framilon-nauhalla. Helmaa olen pidentänyt ja leventänyt.)
Pipojen kaava: Ottobre 4/2012 Baggy Look 50 cm ja 53 cm, pienempää pipoa madalsin taitteen verran (n. 6 cm)
Kangas: Gekko


Mekoista tuli mieleiset, ja sopivaan saumaan sattui ihana hellekeli lentoharjoituksille. Kuvan housuista juttua täällä.


Samaisena hellepäivänä täytin vuosia. Suklainen kakkukoriste sopii teemaan, joten tässä hieman kakkumaistiaisia kaikille blogini lukijoille:



Aurinkoisia alkukesän päiviä!



Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)