Syksyisiä häämuisteloja

Tasan viisi vuotta sitten oli aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. Päivästä teki erityisen se, että silloin tanssittiin ystäväni Ailan ja hänen miehensä häitä.

Lämpimät puuhääpäiväonnittelut Aila ja Jonas!

Sain näissä häissä monta kunniatehtävää: Aila pyysi minua kaasokseen, ja sain myös kunnian ommella hääpuvun hyvälle ystävälleni. Muistan, kuinka suuri ompeluprojekti oli mukavaa vaihtelua äitiyslomalaisen arkeen: minä ompelin ja Aila hoiti silloin alle vuoden ikäistä Nuppu-Vadelmaa. Mieleen on jäänyt useita (ainakin näin jälkikäteen) hauskoja hetkiä: Esimerkiksi se, kun morsian sovitti pukuaan ja juoksi huoneesta toiseen karkuun Nuppista, joka tahtoi pyyhkiä nuhanenänsä juuri tuohon ihanaan prinsessapukuun! Vannehameen alle mahtui pieni peppukiitäjä hyvin myös telttailemaan.


Ompelin myös itselleni mekon punaisesta satiinista.

Ailan hääpuku on kaksiosainen. Yläosan kankaassa on kaunis kirjailu. Yllätin morsiamen ompelemalla pukuun sopivan pienen laukun hääpuvun kankaista. Laukussa toistuu hääpuvun selän kaunis nyöritys.


Hääpari oli hankkinut kakkukoristeeksi pienet muumihahmot. Niiskuneiti-morsian ryhtyi ennen häitä todelliseksi bridezillaksi: sillä oli kaikenkaikkiaan kaksi hääpukua, joista valitsi tämän morsiamen pukukankaista ommellun vaihtoehdon. Muumipeikko pukeutui tyylikkääseen mustaan liiviin, jonka muistaakseni ompelin lyhennetyistä housuista jääneistä suikaleista, jotka sopivasti olivat jääneet kierimään ompelupöydälleni. 


Lisää hääaskarteluja näistä häistä löytyy Ailan omasta blogista. Klik!
 

Tuosta päivästä jäi monta ihanaa muistoa, jotka lämmittävät mieltä näin viiden vuoden jälkeenkin - ja aivan varmasti vielä tulevinakin vuosina. Kiitos, että sain olla niin monessa mukana tärkeänä päivänänne!

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)