Nuppu-Vadelman Hattutehdas

Kutsuin blogiini kirjoittajavieraan: hän on Hattutehtaan Nuppu-Vadelma.



MINÄ SAIN KOKEILA JOULU LOMALA ÄIDIN OMPELU KONETA SE OLLI HAUSKAA JASEOLINIIN HAUSKAA ETÄ HALLUSIN VAIN OMELA LISÄÄ SAINSELAISENOMPPELU KIRR JAN SIINÄOLI OHJEET SELAISEENHARRJOITUS HEVOSEENJAKOIRRAAN MITKÄVOI TEHDÄ OMPELU KONEELA
 Nuppu-Vadelma 6 v.

 

Joululomalla Nuppis sai kokeilla ensimmäisen kerran ompelua ompelukoneella. Ompelimme yhdessä hänelle hatun. Kun oma hattu valmistui, Nuppis tahtoi tehdä hatun myös pikkusiskolleen. Sitä ommellessaan hän tuumi, että hänellahän on hattutehdas. Sen verran hienot hatut syntyi, että muutama tilaus on kuulemma jo tullut.

Olen työssäni koulussa monena vuotena ommellut erilaisi pipoja eka- ja tokaluokkalaisten oppilaitteni kanssa yhdessä ompelukoneeseen hieman tutustuen. Pipo on ollut siitä kiva työ, että melkeinpä poikkeuksetta ne ovat päässeet ahkeraan käyttöön useammaksikin talveksi. Päätimme Hattutehtaan Nuppu-Vadelman kanssa julkaista pipo-ohjeemme, jotta moni muukin lapsi voisi kokea ompelun riemua yhdessä vanhemman kanssa. Nuppu-Vadelma on tällä hetkellä eskarilainen, ja kipinä uusiin ompeluksiin syttyi heti. Uusien pipojen lisäksi suunnitelmissa on ainakin pikkuponi, koira ja hame. Osa näistä varmasti ommellaan ihan käsin - tai muuten on kohta harkittava toisen ompelukoneen hankintaa...

Nuppu-Vadelman Hattutehtaan hapsupipon ohjeet (päänympärys 50 cm ja 54 cm)

© Murusia

Hapsupipoon tarvitset palan fleecekangasta. Yhdestä fleecepeitosta ompelee monta pipoa!




Leikkaa fleesestä suorakaitaleen muotoinen pala seuraavasti:
päänympärys 50 cm: 52 x 32 cm
päänympärys 54 cm: 56 x 35 cm
Mitat sisältävät 1,5 cm:n saumanvaran ja 8 cm:n käännevaran. Tarkista, että kangas joustaa pidemmän sivun suuntaan.

Leikkaa lisäksi halutessasi hapsut. Näissä pipoissa hapsut ovat 9 cm pitkiä ja noin 1 cm leveitä.


Aseta pipokappaleen lyhyemmät sivut oikeat puolet vastakkain. Tässä kohdassa voi vielä vähän sovitella kangaspalaa päähän, niin näkee, kuinka iso saumanvara kannattaa jättää. Olen joskus piirtänyt kankaalle viivan, jota pitkin ommellaan. Sitten vain suoralla ompelella ommellaan ensimmäinen sauma.

Fleece on siitä mukava materiaali ensimmäisiin ompeluksiin, ettei sitä tarvitse huolitella. Sauman kuitenkin silitimme auki.

Sitten pipokappale asetellaan siten, että sauma tulee keskelle taakse. Yläreunasta leikataan pois kuvanmukainen palanen. Tässä pipossa sauman kohdalta lähti pois 5 cm, ja siitä sitten leikattiin loivasti kohti yläreunoja. 

Hapsut taitellaan kaksinkerroin ja pujotellaan pipon sisälle (pipon oikeat puolet edelleen vastakkain). Pipon yläreuna ommellaan suoralla ompeleella.
Kulmista kannatta napsaista pala pois, niin pipo kääntyy nätimmin oikein päin.

Pipon alareunan nurjalle puolelle taitetaan päärme. Näissä pipoissa päärmeen leveys on 8 cm. Raidat olivat oiva apu, niin ei tarvinnut mittailla.

Päärmeen ompelimme leveällä siksakilla, niin se joustaa sopivasti.

Pipo on valmis!

Koulussa oppilaat ovat suunniteleet pipojaan oheinen kuva apunaan. Itse on voinut keksiä omia yksityiskohtia tyhjiin mallikuviin.


Nyt sitten vaan suunnittelemaan ja toteuttamaan hiihtolomapipoja lasten kanssa! Laittakaahan kommentteja, jos tämä ohje innosti pipo-ompeluun ja mahdollisesti myös linkkejä tuotoksiin!




Kommentit

  1. Siis aivan ihana! Kyllä on taitavalla äidillä taitava tytär, mitähän teidän ompelutiimissä vielä syntyykään :)

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan hieno juttu :-) hyvä hattutehdas!

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti innosti! Toteutan tämän meidän ekaluokkalaisen kanssa. Pitkän aikaa poika onkin taas pyytänyt saada ommella jotain yhdessä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)