Kasseja ja pussukoita

Yhtä hyvin otsikko voisi olla "projekti, joka karkasi (hieman) käsistä (jälleen)". Alunperin minun piti tehdä itselleni iPadin suojapussukka. Teinkin, mutta sitä edelsi yhtäkkiä muutama muu projekti. Ensinnäkin ystävälläni oli syntymäpäivä. Aivan ensimmäiseksi ompelin suojapussukan hänen tabletilleen. Sitten tuli oman vuoro, mutta pussukasta tuli liian pieni. Ei hätää: Nuppis toivoi itselleen siitä kassia. Toive toteutui. Kassin valmistuttua Merri tahtoi samanlaisen. Tottahan toki Merrille sen tein. Lopulta sitten oma tablettinikin sai suojapussukan. Kas tässä näitä:

Ylimmässä kuvassa on ystäväni pikkutabletin suojus. Alemmasta kuvasta hahmottaa paremmin kokoa, kun se on kassin vieressä. Seuraavaksi tarkempaan tarkasteluun kassit:

Kasseissa on takana vetoketjutasku. Punasävyisemmän kassin punaisen vetoketjun alta paljastuu punainen tasku, keltaisen vetoketjun alla on tietysti keltainen tasku. Kassit suljetaan tablettipussukoiden tapaan tarralla.
Omassa tablettipussukassani on myös takana pieni vetoketjutasku mikrokuituliinaa varten.
Näissä kaikissa seikkailee PaaPiin Myyry. Lapsille olen tehnyt aikaisemmin Siiri ja Myyry -vaatteita, mutta vihdoin Myyry pääsi seikkailemaan myös minun kanssani. Myyryjä löytyy blogistani täältä ja täältä ja täältä. Kassien ja pussukoiden Myyryt on applikoitu velourista. Suojapussukoissa on pehmikkeenä päällisen ja vuorin välissä kerros tiivistä huopamaista vanulevyä.

Hiihtoloma sujui rattoisasti muutamia viikkoja sitten tällaisia puuhastellessa. Tänään täällä Etelä-Suomessa on ollut upea kevätpäivä! Lisää aurinkoa ja kevään ihmeiden odottelua teille kaikille!

Kommentit

  1. Oi kuinka täydellisen ihania pussukoita! Tosi kauniit värit ja kuvioiden asettelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinkin ja punaisen ystävänä rohkenin onneksi kokeilla keltaista ja oranssia. Siitä kassista tulikin yllättäen oma lempparini!

      Poista
  2. Niin maan ihania!! En voi kun huokailla ihastuksesta!

    VastaaPoista
  3. ihanat värit, ja ihastuttavan näkösiä otuksia. kukista tulee tosi iloinen mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alunperin suunnitelmissani oli muuten aivan erilaiset väritykset, mutta sitten löytyi kangaspinoista nuo mustavalkoiset Marimekon kankaat, jotka olivat ilmeisesti odottaneet juuri tätä projektia!

      Poista
  4. Todella suloiset pussukat! :) Kyllä kelpaa näissä säilytellä.

    VastaaPoista
  5. apua kuinka ihania <3 mä tykkään kyllä noista mustavalkoisista hahmoista ja kuinka hienosti olet ne tehnyt. wautsi wau

    VastaaPoista
  6. Onneks mulla oli synttärit hyvään aikaan ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)