Kettu ja tyttö

Sataa. Joka päivä sataa. Vähitellen luonto saa ylleen koreat syysvaatteet. Metsänhenget sipaisevat huulipunaa huulilleen. Ilmassa on syksyn tuntua.

Kesä on taittumassa selvästi syksyyn. Välillä takki tuntuu turhalta, hetken päästä tuntuukin jo viileältä. Kangaskätköistä löytyi upea kangas, joka on kuin tehty tähän vuodenaikaan: Selian Metsänhenget. Mieli on pitkään työstänyt tätä kangasta, joka tuntui monestakin syystä haastavalta: Ensinnäkin kangas on kuin taideteos. En olisi millään raaskinut leikata sitä. Kankaassa yhdistyvät Jarmo Mannisen valokuvat ja Leena Rengon satumaiset piirrokset. Toiseksi Nuppis (128 cm) toivoi kankaasta mekkoa, mikä raportin koon vuoksi oli myös haaste. Tykkään tällaisista haasteista!


Eilen illalla oli vihdoin aika rentoutua tämän kankaan kanssa. Olen edelleen aivan kankaan lumoissa! Tahdoin kehystää taideteoksen: ompelin siihen ruskeat raglanhihat ja helmasuikaleen. Näillä ratkaisuilla sain mekkoon myös lisää pituutta. Pinkki resori on samaa sävyä kuin Metsänhengettären huulet.


Nuppis oli toivonut, että kankaan kettu tulisi mekon etukappaleelle. Tänään matkalla Korkeasaareen tapasimme pari kettukaveria. Isä sai tehtäväksi veistellä kotipihalle samanlaiset! Paras kiitos itselle oli se, että Nuppiksen oli pakko saada mekko heti päälle.

Mekon kaavapohjana: Ottobre 4/2013 Ruler-raglanpaita, 128 cm
Mekon kangas: Selia/Jarmo Manninen & Leena Renko Metsänhenget (95 % puuvillaa, 5 % lycraa), 
Nosh Organics/luomupuuvillajersey (munakoiso) ja pinkki resori
Lippapipon kaava: oma
Lippapipon kangas: Nosh Organics/Anemone (pinkki) ja munakoiso-luomupuuvillajersey
Tässä vielä sekoitus aamukastetta ja auringonnousua.


Syysiloa alkavaan viikkoon!






Kommentit

  1. Kaunis mekko! Mahtava idea tuo kehystäminen, antaa kuosille tilaa olla omassa kauneudessaan. Ihanaa syysviikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen tyytyväinen lopputulokseen. Pelkäsin "pilaavani" kankaan. Ehkä oli hyvä antaa idean rauhassa muhia :)

      Poista
  2. Tosi suloinen mekko! Tämmöisen näkeminen saa toivomaan, että voi kun osais ommella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)