Uusi Murunen

Tammikuussa syntyi pieni ihana poikavauva, jonka kummeiksi meidät kutsuttiin. Tämä pieni Murunen seikkailee blogissani Merrin antamalla nimellä Albert Sokeri. Viikko sitten vietettiin pikkuisen ristiäisiä.

Tämä pieni enkeli liihoitteli Albert Sokerin luokse tyyny mukanansa.

Ohje enkeliin löytyy kirjasta Tone Finnanger: Satumainen talvi.
Ompelin pienelle päivänsankarille myös juhlabodyn, johon hän pukeutui virallisen osuuden jälkeen. Käytännöllinen kravattiratkaisu pysyi hyvin menossa mukana. Siinä on muuten samaa tyyliä kuin enkelin yöpuvussa. 

 Bodyn kaava: Ottobre 6/2012 Kisuliini 56 cm
Valkoinen jersey: Marimekko
Raitajersey ja resori: Nosh


Hei, me eletään nyt aikaa
pienten ihmeiden.
Elämä on taikaa,
sä tiedät sen,
pikkuihminen.
(Aki Sirkesalo: Pikkuihminen)


Loppuun vielä blogihaaste. Sain itse haasteen työkaveriltani Sirpalta, joka kirjoittelee erittäin monipuolista blogia Sirpan väkerryksiä. Muutamia ensimmäiseksi mieleeni tulleita postauksia mainitakseni, käykääpä kurkistamassa esimerkiksi kahvikapselikoruja, kekseliäitä kortteja, kauniita mosaiikkitöitä sekä ihastuttavia puutarhaideoita. Sirpa toteuttaa kaikki työt erittäin taidokkaasti ja kierrättää tyylikkäästi. 

Tässä haasteessa ilahdutetaan bloggaajakaveria. 

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös kommenttien tai sähköpostin välityksellä! 
  •  Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.
Haastan mukaan Albert Sokerin taitavan Aila-äidin blogillaan Ailan askartelukaappi. Itse aina testailen ideoitani Ailalla, ja jos jumittaa, Aila auttaa. Silloin tällöin vietämme yhdessä laatuaikaa - ommellen. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)