Tähdet meitä yhdistää

Perjantaina 14.10.2016 järjestetään perinteinen Saumanvara-ompeluryhmän hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Huutokaupassa myydään käsintehtyjä ihanuuksia, ja keräystavoite on korkealla. Viime vuonna kerättiin yli 16 000 e - nyt vielä enemmän!

Huomaan, että näistä käsitöiden hyväntekeväisyyshuutokaupoista on tullut minulle tärkeitä. Pikkusiskoni sairastui syöpään liian nuorena, eikä selvinnyt taistelustaan. Menetyksen suuruutta on mahdotonta kuvailla. Tilkkutäkistä puuttuu iso pala. Ympärille on ommeltu vähitellen uusia paloja, värikkäitäkin, mutta ehjää peitosta ei tule koskaan.


Äitini avustuksella ompelin vaaleankeltaisesta collegesta paidan ja housuhameen. Ne taisivat olla ensimmäiset ompelemani vaatteet. Annoin ne ehkä 2-vuotissyntymäpäivälahjaksi kahdeksan vuotta nuoremmalle siskolleni. Nukenvaatteita ompelin pikkusiskoni Tiina-nukelle isot kasat. Myöhemmin ompelimme yhdessäkin, esimerkiksi tanssiaispuvun vanhojen tansseihin. Viimeiseksi yhteiseksi ompeluksi jäi punainen trikootunika. Siskoni tunika valmistui, mutta päällä se ei ole ollut koskaan. Oma samanlainen tunikani on ollut muovikassissa leikattuna ja ompelua odottamassa nyt jo yli kahdeksan vuotta.

Tällä kertaa ompelin huutokauppaan kolme kohdetta: vaatesetin nukelle, paidan suloisesta PaaPiin Linnea-jerseystä sekä pehmoisen pipon Noshin bussineuloksesta.


Vaatteet sopivat noin 32-senttiselle nukelle (esim. My Little Baby Born). Settiin kuuluvat body, jossa on ihan oikea neppari haarassa, housut taitettavilla resoreilla (kasvunvaraa pitää olla ;) ) sekä pipo. Vaatteissa seikkailevat PaaPiin Siiri ja Myyry, myös pipokangas on PaaPiin Herttaista. Kaavat ovat omia Murusia-kaavoja

Raglanhihainen paita, 92 cm. 
Kangas: PaaPiin Linnea

Ruttupipo, päänympärys n. 45-48 cm (pipo 43 cm).
Kangas: Noshin Bussit-neulos

Toivottavasti löydät huutokaupasta itsellesi mieluista huudettavaa. Kansiot täyttyvät vähitellen kaikista ihanuuksista!


Tähtesi on aivan pieni, yksi tuhansien joukossa,
silti meille tärkeä, niin, niin kovin tärkeä.
Koska näin kesytit minut, niin yhdessä tähtiä rakastamme.
Iäksi toisemme menetämme. Tähdet meitä yhdistää.

A-K Bentley (Laulu Pikku Prinssille)



Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)