Isoja aaltoja ja karkkikoruja

Ihastuin Kuosiverstaan Iso aalto -kuosiin ensisilmäysksellä. Ihastus säilyi ja säilyi, ja niinpä sopivasti hiihtoloman alkaessa postissa odotti kangaslähetys. Muutamia kertoja on käynyt niin, että itselle varatusta kankaasta onkin syntynyt jollekin toiselle vaatetta. Näin ei saanut nyt tapahtua, joten esipesin ja leikkasin kankaan melkeinpä samantien. 

Kaava: Onion 2035 omin muokkauksin
Luomujoustocollege: Iso aalto, mustavalkoinen (Kuosiverstas/Elina Salmi-Lampila)

Kankaasta haaveillessa oli syntynyt visio mallista: yksinkertainen mekko, ei kaitalehuolitteluja. Piirtelin useampia erilaisiä päänteitä, ja kun sopiva löytyi, piirsin kaavan avulla alavarat. Alavarojen nurjalle puolelle silitin joustavaa tukikangasta. Saumanvarat tikkasin alavarojen puolelle. Näin pääntiellä ei näy edes tikkauksia. Hihoista olin suunnitellut pitkiä, mutta sovitellessani lyhensin ne ehkäpä noin 6/7-mittaisiksi. Ohut joustocollege tuntuu ihanalta päällä!

Mekko kaipaa vielä koruja. Siispä suunnaksi omien murujen Nuppiksen ja Merrin perustama "firmayritys", joka valmistaa karkkikoruja. Valinnanvaikeushan se iski: täytelakut, Englannin lakut vai salmiakit? Koruja voi ihastella enemmän Karamelli-blogissa.


"Firmayritys" sai alkunsa ennen joulua, kun Nuppis teki joululahjaksi karkkikorviksia ja -kalvosinnappeja. Joulupukki toi lisää korutarvikkeita ja Merrikin innostui näpertelystä. Minä olen vielä auttanut hieman pihtihommissa ja pikaliiman kanssa.




Karkkipäivä joka päivä!

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Nukkevauvojen muotinäytös