Yhteistoimintaa

Ehdotin tytöilleni, että voisimme joskus pitää taas Nosh-kutsut (tai kangasjuhliaisiksi he ne joskus nimesivät). Merri 6 v. ei muistanut, että joskus olemme sellaisia järjestäneet, ja yritin kovasti selittää, mistä on kyse. Hänestä idea oli hyvä, mutta kun kuuli, ettei hän saakaan esitellä niitä vaatteita, iski itku ja kiukku: ei ole kuulemma mitään järkeä kutsua meille ketään vierasta esittelemään vaatteita ja saamaan kaiken huomion. Merri haluaa myydä vaatteita itse, ja tänään hän jo teki myyntivideota iPadillä - Murusia-vaatteista. Meillä on vielä hieman neuvottelut kesken...

Nämä vaatteet ilmeisesti pääsivät myyjättären mallistoon. Suunnittelijoina toimivat Nuppis ja Merri itse. Merrin johdolla toteutettiin myös vaatteiden kuvaus: hän antoi napakasti ohjeita isosiskolle ja kuvaajalle.


Nuppis toivoi Noshilta leggareihin Virta-jerseytä. Mallikuvissa aikuisella oli samanlaisten leggareiden kanssa musta peplum. Sellainenkin tahdottiin, mutta 3/4-hihoilla. Leggareista olen saanut palautetta, että niiden pitäisi olla kireämmät. Nyt löytyi vihdoin juuri oikeanlainen kaava Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin -kirjasta . 

Peplumin kaava: Ottobre 1/2016 Colorblock-peplumtoppi, 134 cm (pituudet 140 cm), taka- ja etukappaleet leikattu taitteelta ja helmaosa korvattu puolikellolla helmalla, jonka piirtämiseen löytyy ohje esimerkiksi Unelmallinen-blogista
Leggingsien kaava: Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin Lento, 140 cm (pituutta lisätty hieman)
Peplumin kangas: Stenzo/Riemuli
Leggingsien kangas: Noshin Virta-luomujersey (meleerattu harmaa/musta)

Merri taas omien sanojensa mukaan rakastui kangaskaapista löytämäänsä PaaPiin Sato-kuosiin, josta tahtoi vaikka mitä. Ainoa ongelma oli vain siinä, että kangasta oli n. 54 cm ja pesun jälkeen ei sitäkään. Välillä omalla päättäväisyydelläni tehdään ihmeitä, ja leikkasin tästäkin kankaasta peplumin. Eikä siinä vielä kaikki: halusin, että helmaosan ja yläosan kuviot menevät eri suuntiin. Ne menevät.

Peplumin kaava: Ottobre 1/2015 Peplum-jerseytunika, 122 cm (hihat lyhennetty 3/4-hihoiksi ja helma sovellettu Colorblock-peplumtopista, Ottobre 1/2016)
Peplumin kangas: PaaPiin Sato-luomutrikoo

Yhdestä kankaanleveydestä saa leikattua molemmille tytöille leggingsit. Merri ei tykkää yhtä kireistä leggareista kuin Nuppis. Päätin kuitenkin kokeilla niihinkin uutta kaavaa, joka löytyy PaaPiin kaavakirjasta lapsille. Tuli mieleiset!

Pienempien leggingsien kaava: PaaPiin kaavakirja lapsille Lilja, 128 cm

Näillä vaatteilla ponnistimme tänään pääsiäisen jälkeiseen arkeen. 💙



Kommentit

  1. No on kyllä kauniit <3 ja täällähän on ilme muuttunut, niin ettei meinaa samaksi tunnistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämän pitäisi nyt toimia paremmin mobiililaitteilla 😉

      Poista
  2. Ihania vaatteita olet ommellut. Onpas Merri kasvanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Peilailee itseään ja toteaa näyttävänsä jo ihan koululaiselta. 💙

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)