Nuppu-Vadelma neuloo

Päivänä eräänä hakiessani Nuppista iltapäiväkerhosta puuhasi hän jotakin eskarilaisten ympäröimänä. Nuppis neuloi. Mukaan kotiin tuotiin tärkeä lista, jossa oli 13 nimeä. Ne olivat ihailijoiden kaulahuivitilauksia. Yksikään huivi ei taida ihan vielä olla valmis, mutta käsityökoukussa taitaa Nuppiksenikin jo olla.

Nähtyään kuvan tästä PaaPiin Linnea neuloo -kankaasta ilmoitti Nuppis, että siitä hän ehdottomasti haluaisi mekon. Sellaisen, jossa on rypytetty helma. Toive toteutettu!




Mekon yläosan kaava: Ottobre 4/2012 Flow-tunika, 140 cm (suurennettu)
Mekon helma: Ottobre 1/2016 Tropical-jerseymekko, 140 cm (suurennettu ja lisäilty muutenkin hieman väljyyttä)
Kangas: Linnea neuloo, PaaPii (Anniina Isokangas)

Kuvissa vilahteleva pieni keinutuoli on tärkeä esine minulle, koska se liittyy ehkäpä varhaisimpaan muistooni, joka itselläni on lapsuudestani. Muistan, kuinka isän ja Eino-pappan kanssa kapusimme isovanhempieni talon vintille katsomaan tätä tuolia. Ilmeisesti se silloin myös sillä reissulla tuli kotiimme. Pappa oli tehnyt keinutuolin sotapuhdetyönä ollessaan sodassa. Kerrotaan myös hänen istuneen tällä tuolilla täydessä junassa palatessaan rintamalta kotiin.

Kommentit

  1. mä en ollukkaan kuullu tota tarinaa tosta tuolista! Mielenkiintosta! Ja tuli taas niin ihana asu neulojaneidolle <3

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi-ihan sinun näköisiä viehättäviä juttuja.

    VastaaPoista
  3. Kiva mekko! Hienoa, että tyttö on innostunut neulomaan. Keinutuolissa on liikuttava tarina taustalla, moni esine ns. herää eloon, kun saa taustalleen tarinan omasta menneisyydestään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)