Tekstit

Kokeilevan käsityöpajan ompeluksia

Kuva
Sain käsiini ennen joulua kangasta, jolle voi tulostaa ihan tavallisella mustesuihkutulostimella. Niinpä sitten tulostelin arkillisen vanhoja mustavalkokuvia. Tulostimella tosissaan vain tulostettiin kuvat kankaalle, annettiin hetki kuivua, poistettiin taustapaperi, huuhdeltiin veden alla ja silitettiin pyyhkeen välissä kuivaksi. Sitten piti vielä keksiä, mihin näitä kankaalle tulostettuja valokuvia voisi käyttää. Nämä kuvat on tulostettu puuvillakankaalle. Myynnissä oli myös canvasia ja silkkiä, joille myös voi siis tulostaa. Äidin kuvista tein kännykkäpussit, joita voi pitää käsilaukun tapaan olalla. Musta pellavakangaas on käyttämättä jääneestä alennusmyyntihameesta, joka on aina ollut hieman liian lyhyt. Napit on huolella etsiskelty ja valikoitu vanhasta nappipurkista. Pitsit ovat vanhoja näytepitsipätkiä.    Pussukoiden nurjalle puolelle ompelin nauhalenkin, johon voi halutessaan kiinnittää avainrenkaan ja avaimen. Siinä sitten kulkevatkin töissä mukana tav...

Joulun viimeinen tonttupolkka

Kuva
Tänään loppiaisena ajattelin vielä palata hetkeksi joulutunnelmiin. Paistoin äskettäin pellillisen joulutorttuja, joita pian nautimme glögin kera veikeistä joulumukeista.    Ennen joulua päätimme Nuppu-Vadelman kanssa avustaa kiireistä joulupukkia. Nuppu-Vadelma askarteli iloisen tonttukuvan, jonka skannasimme tietokoneelle. Lähetimme sen Korvatunturille, ja eräänä päivänä posti toi meille paketin joulumukeja, joissa tutut tontut tanssahtelivat. Autoimme vielä hieman pukkia ja käärimme mukit lahjapaketteihin. Minua joskus harmittaa, kun mukeista tulee katseltua vain sitä toista puolta riippuen siitä, onko oikea- vain vasenkätinen. Niinpä käänsimme skannatun kuvan peilikuvaksi ja teimme kahdenlaisia mukeja. Nämä mukit menivät lahjaksi pareina, joten käyttäjät voivat vuorotella mukeilla - ja pääsevät näin ihastelemaan kaikkia tonttuja.

Matto kuin joulupipari

Kuva
Yhteen joulupakettiin käärin ruskean virkatun pitsimaton. Haaveilen myös omaan kotiimme tällaisesta matosta, mutta laminaattilattiallamme matto tuntuu kovin liukkaalta. Olen tehnyt hieman kokeiluja "tarrasukka-aineella", ja se vaikuttaisi varsin tehokkaalta. Tämän lahjan mukaan sujautin sitä pullollisen siltä varalta, että matto ei tahdo pysyä paikoillaan uudessa kodissaan. Sielläkin haastetta riittäänee ainakin, jos talon ihanat hauvelit riehaantuvat. Tosin siinä menossa edes tarrasukka-aine tuskin auttaa... Tämän "Juhannusruusu"-maton ohje löytyy täältä .

Prinsessa ja herne(pussit) - prinssille myös!

Kuva
Joulupukki palkitsi piiiiiitkän odotuksen eilen illalla. Lapset olivat niin ihanan innoissaan. 1-vuotias Merri aluksi hieman ihmetteli pukkia, mutta hetken katseltuaan lahjojen jakoa, uskaltautui hänkin lähemmäs pukkia ja kädet pitkälle ojennettuina katsoi pukkia ja sanoi hyvin määrätietoiseen äänensävyyn: "Anna!" Kun hän sitten sai paketin, toi hän sen äidille tai isille ja kehotti: "Avaa!" Itse hän suunnisti takaisin pukin luo. Kuinkas sitten kävikään Merrin pakettien... no tänään joulupäivänä osa on vieläkin avaamatta. Aattoiltana oli niin valtavasti ihmeteltävää toisten lahjoissa, että omat jäivät melkein kaikki tutkimatta. Sen sijaan isosiskon uusi mekko silmillä kuljeskeltiin ympäriinsä, pikkuruisia lahjapaperinrepaleita piti kovasti ihmetellä - ja yhtäkkiä hakea korillinen omia pipoja ja hanskoja ja sovitella niitä päälle. Isosisko Nuppu-Vadelma (4 v.) oli aidosti iloinen ihan jokaisesta lahjasta. Nyt voikin sitten vähitellen paljastaa, miten avu...

Olipa kerran joulupukki, joka rakasti joulukuusenkoristesydämiä...

Kuva
Lämpöistä joulumieltä kaikille!  PS. Meillä odotellaan jo kovasti joulupukkia "joulupukinodotusvitamiinien" voimin. Luultavasti tuo odotettu vieras ehtii meille vasta illalla, kun isikin on tullut töistä.   Olipa kerran joulupukki, joka rakasti joulukuusenkoristesydämiä, mutta hänellä ei ollut joulukuusta. Sitten hän meni etsimään metsästä ja hän löysi yhden. Hän tapasi ketun ja jäniksen. -           - Oletteko te olleet kiltisti? -           - Ollaan, eläimet vastasivat. -           - Voisitteko auttaa minua kantamaan tämän joulukuusen tuonne Korvatunturille? -           - Kyllä voimme. Sitten joulupukki laittoi kaikki sydänkoristeet joulukuuseen ja sanoi ketulle ja jänikselle: -           - Tack, tack. Nuppu-Vadelma, 4 v.

Piparin tuoksua joulukuuseen taikapipareilla

Kuva
Tässä pieni jouluvinkki, jonka ehtii vielä mainiosti toteuttaa. Leivoimme taikataikinasta joulupipareita joulukuuseen - ja mikä parasta - nämä myös tuoksuvat joulupipareilta! Syödä niitä ei voi, mutta niinpä ne säilyvät seuraaviinkin jouluihin.   S ain kesällä idean värjätä taikataikinaa mausteilla. Kerron niistä kokeiluista myöhemmin. Joulupipareita varten värjäsin taikataikinan neilikalla, kanelilla ja kaakaojauheella. Väri ja tuoksu ovat lähellä aitoa joulupiparia. Annoin taikinan jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään, jolloin leivoimme niistä piparkakkuja. Taikinaa kannattaa ensin pehmittää käsissä, jotta se ei murene niin helpolla. Reikä on kätevä tehdä mehupillillä. Taikataikinapiparkakut kovettuvat huoneenlämmössäkin, mutta itse nopeutin kovettumista laittamalla ne noin 100-150-asteiseen uuniin tunniksi tai pariksi. Kannattaa välillä kurkistaa uuniin ja kokeilla, ovatko piparit kovia. "Sokerikuorrutukset" tein valkoisella tekstiilikohovärillä. Kun k...

Joulupukki matkaan jo käy

Kuva
Meillä ei vielä ole lunta, ja jos näin on viikon päästäkin, ei joulupukki ainakaan porolla pääse tänne eteläiseen Suomeen. Tosin näimme tänään pukkia, ja hän lupasi, että aattona olisi lunta. Mutta tiedä sitten, puheliko aivan höpöjä. Joulusta johtuen täällä blogissa on ollut hiljaista. Voi olla, että joulun jälkeen saan tänne hieman uusia päivityksiä, joista tällä hetkellä tietää vain joulupukki... Tässä kuitenkin kuva tyttösille joulukuun alussa ompelemistani velourmekoista. Jotenkin voisin kuvitella, että joulupukki ja tontut ajelisivat juuri tällaisilla sydänautoilla. Prinsessa Nuppu-Vadelma oli aluksi sitä mieltä, että hänelle ei mistään autokankaasta kannata mekkoa tehdä, mutta jos kerran pikkusiskolle, niin kyllä sittenkin myös hänelle! Kangas on ihanan lämpöisen ja pehmoisen tuntuista, ja autotkin ovat kuulemma meidän autoja, joten mekosta on tullut jo yksi Nuppiksenkin lempivaate.