Tekstit

Rentouttavaa kesälomaa, rakkaat ompelukoneeni!

Kuva
Huomenna ompelukoneeni pääsevät ansaitulle kesälomalle: meillä alkaa remontti! Ennen lomaa pitää tietysti kovasti ahertaa, ja niinpä tämän viikon aikana on syntynyt kahdeksan (!) vaatetta. Ihanaa, kun itsellä on vielä kesäloma, niin voi vaan valvoa ja ommella... Löysin Marimekon alennusmyynnistä tytöille mustat sukkahousut valkoisilla palloilla. Siitäpä tämä koko projekti saikin sitten alkunsa. Nyt löytyy kaapista vaatetta kaveriksi sukkiksille! Innostuinpa samalla ompelemaan myös omaan vaatekaappiin, vaikka yhtä hienoja pallosukkahousuja en omistakaan. Minä näen heppakankaassa Peppi Pitkätossun Pikku-Ukko-hevosen, joka nyt poseeraa tyttöjen singoalla-mekoissa . Pienempi Merrin mekko on ommeltu vanhalla tutulla kaavalla (kurkista tänne , tänne ja tänne ). Tästä kaavasta on tullut suosikkini! Nuppu-Vadelman mekkoon kokeilin uutta kaavaa, jota hieman muokkailin. Ajattelin ensin tehdä mekot vaihteeksi ilman taskuja, mutta ideani ei saanut Nuppikselta kannatusta. Nuppu-Vadelma...

Joulu keskellä kesää?

Kuva
No ei sentään oikeasti, mutta leikisti voi nyt meillä olla joulu milloin vaan. Tai ainakin voi leipoa joulupipareita. Kyseessä on siis piparkakkupalapelikokeilu. Nam! Idean äiti on Peppi Pitkätossu, joka leipoo piparkakkunsa lattialla:    Juuri sinä aamuna Peppi paistoi piparkakkuja. Hän oli tehnyt jättiläismäisen taikinan ja kaulinnut sen keittiön lattialla. - Tiedätkö mitä? sanoi Peppi pikku apinalleen. - Leivinlaudalla ei ole mitään virkaa, jos on leivottava vähintään viisisataa piparkakkua.    Hän oli nelinkontin lattialla ja leikkasi piparkakkusydämiä täyttä vauhtia.  Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina Vieraillessamme alkukesästä Huvikummussa Tukholman Junibackenissa oli Peppi kaulinut valmiiksi ison taikinan lattialle. Idea oli ihana: piparkakkupalapeli. NAPS! Tallensin sen kameraani. Kameran pikkupikkuruudulta vilautin ideaa Ailalle , joka heti keksi, että sellaisenhan voisi tehdä itse vaikkapa Cernit-massasta. Niin ti...

Orvokkini tummasilmä, kultasydän pieni...

Kuva
Omille pienille kultasydämilleni iso kimppu orvokkeja! Kas tässä kirkasta hellepäivää ja rauhaisampaa suvi-iltaa neitosten uusissa orvokkimekoissa: Merrin vihreässä Hellepäivä -mekossa kukkivat kellertävät orvokit.  Mekon kaava: Ottobre 3/2012 Kokeshi Doll -mekko , 92 cm (muokattu) Pipon kaava: Ottobre 4/2011 Lucovica -myssy Kangas: Znok Kaava on sama, jolla olen aiemmin ommellut ruusumekkoja (kurkista tänne ja tänne ). Koska orvokkikangas on trikoota, kavensin hieman kaavaa. Jätin myös laskokset pois ja ompelin pääntielle kuminauhakujan. Hihojen kuminauhat jätin hieman löysemmmälle pidentääkseni mekon käyttöaikaa: syksymmällä alle voi pukea pitkähihaisen paidan. Tällainen singoalla-mekko on kätevä malli siinäkin mielessä, että kun se on mekkona liian lyhyt, voi sitä käyttää vielä tunikana. Merrin mekkokankaasta jäi vielä sopiva pipopala. Koska peurapipo on ollut niin suosittu, että se kuuluu moniin sisäleikkeihinkin (ja on sen vuoksi usein hukassa), tein ...

Sadepäivän koruateljee

Kuva
Kylläpä tälle viikolle sattui sateisia päiviä! Nuppu-Vadelma laittoi pystyyn koruateljeen. Tulkaapa kurkistamaan korutaiteilijan pajaan! Kaikki taisi lähteä liikkeelle Ailan tekemästä Ti-ti-tyy-korusta . Yksi sellainen lensi meillekin. Tämä koru sai Nuppiksen sormet syyhyämään: tahtoi tehdä samanlaisia! Löysimme kotoa Fimo-massajäämiä vuosien takaa, ja niin taiteilija pääsi näpertämään. Taiteilijan käsissä syntyi Ruusuperhonen Sofia , Flamingo Silja poikueineen, sydämiä ja helmiä. Kuivatimme koruja 110-asteisen uunin lämmössä puolisen tuntia. Äidin apua tarvittiin hieman kaulanauhojen solmimisessa. Valmiita koruja piti tietysti valokuvata. Ailalle lenteli yksi flamingoista, joka piti pakata esikuvansa mukaisesti ja varustaa HOMEMADE-tekstillä. Nämä korut pelastivat sateisen viikon. Toivotaan ensi viikosta aurinkoisempaa!

Keltainen kesäkuu

Kuva
Oltiin lopettelemassa aamupalaa. Hörpin vielä viimeisiä teetilkkasia, kun Merri häseltää keittiöön hepulin saaneena: - Gaga, gaga (= katso)! hän huutaa jalkojaan tömistäen ja ohjaa mukanaan ompeluhuoneeseen. Kiirehdin, kun kuvittelen, että vähintäänkin jokin nappipurkki on levällään. Huutohepuli jatkuu ja minut ohjataan sohvan luokse, johon olen jättänyt edellisiltana applikoimani mekon etukappaleen. Siis sitä minut tuotiin katsomaan! Oi, ihana Merri, sinä pidät siitä!  Etukappale apina-applikaatiolla kuului Merrin tunikamekkoon. Olen pitkään haaveillut kokeilevani applikoida jotakin lastenvaatteisiin. Niin - jotakin. Siinäpä se ongelma onkin ollut, etten ole keksinyt, mitä. Nuppu-Vadelman punapandapiirustus vihdoin toi ratkaisun pulmaan. Sen tahdoin ikuistaa halityynyn lisäksi vaatteeseen. Nuppiksen riemu oli yhtä suurta kuin Merrin, kun hän jo yhtä aamua aikaisemmin löysi oman mekkonsa etukappaleen. Kertakaikkiaan mahtava tunne saada tällaista palautetta! Tämä äiti lu...

Äidin uudet vaatteet

Kuva
- Kyllä sinä voit välillä ommella itsellekin mekon, antoi Nuppis luvan huomattuaan, että tällä kertaa taitaa valmistua jotain liian suurta hänelle tai Merrille. Innostuin ja ompelin toisenkin mekon. Lupa olisi heltinyt vielä kolmanteenkin (oikeastaan 4-vuotiaamme suorastaan yllytti), mutta joku raja sentään... Tässä todisteaineistoa äidin uusista vaatteista.   Mekko numero 1: perhosmekko   Kaava: Ottobre 3/2012 Jungle Stripes Kangas: Gekko Taskut, raglanhihat, kuminauhat pääntiellä ja hihansuissa. Kesällä menee ihan tällaisenaan, kylmemmillä keleillä alle voi pukea pitkähihaisen paidan. Kaava on muuten Ottobren lastenvaatenumerosta. Tässä mallissa oli kokoja 170 cm:iin asti ja hyvin onnistui! Mekko numero 2: pallomekko Kaava: Ottobre 5/2009 Bohemian Kangas: Ikasyr Tämä mekko on aikuisten kaavalla tehty. Tosin pidensin helmaa sekä siirsin taskuja alemmas ja ompelin ne alkuperäisestä mallista poiketen hieman vinoon. Kiva malli tämäkin! Tämäkin mekko k...

Pieniä prinsessoja, ruusuja ja prinssiunia

Kuva
Nuppu-Vadelma aikoo kerätä tänään tyynynsä alle seitsemän kukkaa nähdäkseen juhannusyönä prinssiunia. Huomisaamuna Nuppis ajatteli askarrella kukista kortin. Ehkä sen saa se prinssi, josta yöllä uneksitaan... Toukokuussa Nuppu-Vadelma sai kunnian olla toisena morsiusneitona keväthäissä ja minä sain kunnian ommella näille ihanille neitosille mekot. Tässä hieman taftin kahinaa, silkkinauhojen hulmuntaa ja tyllihameiden vilahdusta. Löytyypä joukosta myös pala hääparille tekemästäni onnittelukortista.       Mekon kaava: Ottobre 3/2011 Sea Rose, 98 cm ja 110 cm Tyllialushameen ohje ja kaava löytyvät täältä (Ottobre Design) Kankaat: Eurokangas Ruusuista juhannusta ja prinssiunelmia!